torstai 25. elokuuta 2016

Uusi asukas talliin

Sain tänään valmiiksi uuden asukkaan kanget ja pääsin kuvaaman hepan suitsineen. Tästä ruotsin puoliveriorista tuli aika kiva, kokeilin ensimmäistä kertaa tukikankaan käyttöä. Toimi todella hyvin! Hevonen on tehty loimusametista, joka on todella kiva, varsinkin urheiluhevosiin sopiva kangas, mutta se venyy ihan valtavan paljon. Hevonen on aika perus ulkonäöltään, mutta yksinkertainen on kaunista. Väritykset onnistuivat hyvin, kokeilin niihin uutta tekniikkaa. Orin yleisilmeestä tuli onnistunut, katsotaan miten se menestyy virallisissa näyttelyissä, joihin juuri ilmoitin sen. 

Tämä on tehty taas uudella kaavalla ja lopputuloksesta tuli ihan jees! Joitain pieniä hienosäätöjä teen vielä, mutta pää varsinkin on jo hyvä. Ori sai nimekseen Silent Friend eli tutummin Silli. Mulla on tuota loimusamettia useammassakin värissä, houkuttaisi jo aloittaa uutta heppaa kyseisestä kankaasta... 


maanantai 22. elokuuta 2016

Mymmeli Eventing 2016 4.9!

Kuva

Mymmeli Eventing järjestetään ensimmäistä kertaa 4.9 Paimiossa. Tervetuloa viettämään päivää ja kilpailemaan hyvässä seurassa! 

Kyseessä ovat siis ensimmäiset kilpailut jotka järjestän itse, Meadowcreekranchin Rosan kanssa yhdessä. Jännittää jo nyt, mutta toivotaan että tulee hasuka päivä. Ilmoittautuminen on nyt käynnissä sekä instagramissa @mymmelieventing sekä Suomen Keppihevosfoorumilla. Yllätyin positiivisesti, sillä ensimmäinen luokka täyttyi jo ensimmäisenä ilmoittautumispäivänä! Ollaan jo suunniteltu ratoja, ja kohta aletaan pajailemaan ruusukkeita sekä muita tilephöörejä. Paljon on vielä tehtävää. Kisoissa on vain kaksi kenttäkilpailuluokkaa, mutta ehkä ensi vuonna saadaan pystyyn hieman isommat karkelot. ;) Alla risueste ja sen eteen tulossa vesihauta.


  
A photo posted by Mymmeli Eventing 2016 (@mymmelieventing) on

torstai 11. elokuuta 2016

Karvakamuja

Tässä muutama valmistunut poni. Valkoisen ponin kangas on aivan ihanaa, sileää ja kiiltävää. Ponista tuli kaikin puolin todella onnistunut yksilö. Vuonohevosessa olikin hieman enemmän hommaa, sillä harja piti kiinnittää yksi lanka kerrallaan. Harjassa on yhteensä kuusi riviä. Mutta lopputulos on sen arvoinen! Nämä kaksi ponia sekä edellisessä ''normaalissa'' postauksessa esittelemäni feecehevoset lähtevät myyntiin lauantaina 13.8 järjestettävään Chambon Cup'iin. Hevoset myydään paikanpäällä täytteineen, jolloin hintaan lisätään 5e.